Zen Peacemakers on amerikkalaisen zenopettajan Bernard (Bernie) Tetsugen Glassman-roshin* (1939–2018) yhdessä vaimonsa Sandra Jishu Angyo Holmes-sensein (1941–1998) vuonna 1995 perustama sosiaalisesti osallistuvan buddhalaisuuden koulukunta, joka on tätä kautta myös Glassmanin oma perimyslinja White Plum Asangan(WPA) sisällä. WPA on puolestaan Taizan Maezumi-roshin (1931–1995) perustama koulukunta ja osa virallista japanilaista sōto-zen-koulukuntaa.

Zen Peacemaker Order (ZPO) oli alkuaan nimenomaan zenkoulukunta. Nykyisin ZPO jatkaa toimintaansa WPA:n sisällä, jossa itsenäisesti toimivat zenopettajat jatkavat Glassmanin opetuksia osallistuvasta buddhalaisuudesta osana perinteisempää zenharjoitusta. 

Harada-Yasutani koulukunta

Daiun Sogaku Harada-roshi (1871 – 1961)  oli japanilainen sōto-perinteen mukainen zenmunkki, joka opiskeli sekä sōto- että rinzai-koulukunnan opettajien alaisuudessa. Haradalla oli lukuisia opettajia ja hän kantoikin mukanaan tietämystä eri linjojen tavoista harjoittaa zeniä. Sōto-perinteessä koan-harjoitus* oli lopetettu 1800-luvulla, mutta aikansa radikaalina uudistajana hän toi rinzai-koulukunnan edelleen käyttämän koan-harjoituksen takaisin oman perimyslinjansa sōto-koulukuntaan. Harada antoi myös maalikkojen harjoittaa munkkien kanssa, jota pidettiin epätavallisena, mutta joka on ollut olennaista zenharjoituksen levitessä Japanin ulkopuolelle. 

Japanilainen zenmestari Yasutani Hakuun-roshi (1885 – 1973) vietti köyhän varhaislapsuutensa kahdessa eri perheessä ja hänet vihittiin rinzai-koulukunnan zenmunkiksi viisivuotiaana. Teini-ikäisenä hän muutti asumaan sōto-temppeliin. Aikuistuttuaan hänelle ei löytynyt omaa temppeliä vaikka hän oli täysin vihitty zenpappi. Yasutani meni naimisiin 30-vuotiaana ja työskenteli ala-asteen opettajana ja rehtorina. Kymmenen vuotta myöhemmin ja hän jätti työpaikkansa ja ryhtyi täysiaikaiseksi sōto-papiksi Hosshin-ji-temppelissä Harada-roshin alaisuudessa. Vuonna 1962 hän matkusti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin ohjaamaan retriittejä. 

Yasutani-roshin mukaan japanilainen sōto-koulukunnan (joka on edelleen suurin zen-koulukunta) toiminta oli muuttunut liian ritualistiseksi ja tuudittautui liiaksi uskoon, että meillä kaikilla on valmiiksi sisäinen buddhaluonto, eikä henkilökohtaiseen kokemukselliseen oivallukseen kiinnitetty hänen mukaansa tarpeellista huomiota. Hän erosi sōto-koulukunnasta vuonna 1954 ja perusti oman linjan Sanbō Kyōdan (Fellowship of the Three Treasures – Kolmen Jalokiven koulukunta).

Yasutani tunnetaan länsimaissa parhaiten Philip Kapleau-roshinjulkaiseman kirjan The Three Pillars of Zen (1967) vuoksi. Kapleau oli opiskeli Yasutanin kanssa vuodesta 1956 alkaen. Yasutani-roshi oli keskeisessä osassa tuomassa zenharjoitusta länsimaihin. Vaikka hänen koulukuntansa Sanbō Kyōdan on jäänyt pieneksi linjaksi koko zentraditiossa, hänen ajattelutapansa ja harjoituksensa elää monessa muussa perimyslinjassa kuten esimerkiksi Taizan Maezumi-roshin White Plum Asangassa ja Philip Kapleaun koulukunnassa. Yasutani-roshi antoi alkuaan Kapleaulle oikeuden opettaa zeniä, mutta kieltäytyi myöhempien erimielisyyksien vuoksi tunnustamasta Kapleaun linjaa omakseen. 

Sanbō Kyōdan tunnetaan nykyisin nimellä Sanbo-Zen International. Yasutani nimitti japanilaisen zenmestarin Yamada Kôun-roshin omaksi seuraajakseen ja Sanbō Kyōdan-koulukunnan seuraajaksi vuonna 1971. Yamada-roshi puolestaan siirsi tämän toimen omalle pojalleen Yamada Ryôun-roshille vuonna 2004. 

White Plum Asanga, eli Maezumi-roshin koulukunta

Japanilainen rinzai-zenmestari Joko-roshi pettyi aikanaan rinzai-koulukunnan moraaliseen rappioon ja perusti oman koulukunnan nimeltä Shakyamuni Kai. Se oli Tokiossa toiminut maalikkoharjoittajien yhteisö ja heillä oli myös Fuji-vuorella toiminut harjoituskeskus Hannya Fuji Dojo. Joko oli rinzai-koulukunnan lisäksi myös tendai-, shingon- ja ritsu-buddhalaisuuden opettaja. Joko vaati, ettei hänen dharmaperijä Koryu Osaka-roshi (1901-1985) koskaan vihkiytyisi papiksi vaan pysyisi maalikko-opettajana. Koryu korosti maalikkoharjoituksen tärkeyttä ja piti retriittejä kerran kuukaudessa. 

Japanilainen zenmestari Hakuyū Taizan Maezumi-roshi (1931-1995) syntyi Tokiossa Kirigaya-ji-nimisessä sōto-koulukunnan temppelissä. Hänen isänsä oli japanilaisen sōto-koulukunnan arvostettu merkkihenkilö Baian Hakujun Kuroda-roshi (1898-1978). Maezumin isä vihki hänet munkiksi yksitoistavuotiaana. Maezumin ollessa teini-ikäinen, hänen isänsä lähetti hänet opiskelemaan Koryun alaiseksi, joka oli maalikko-rinzai-opettaja. 

Amerikkalainen kirjailija ja zenopettaja Peter Muryo Matthiessen-roshi(1927 – 2014) kirjoittaa (1998) kuinka Yasutani-roshi ja Nakagawa Sōen-roshi (1907 – 1984) alkoivat käymään Yhdysvalloissa opettamassa Soyen Shaku-roshin (1860 – 1919) ja Nyogen Senzaki-sensein (1876–1958) pioneerityön innoittamina. Shaku oli ollut ensimmäinen japanilainen zenmestari joka oli opettanut Yhdysvalloissa. Shakun mukaan zenbuddhalaisuus oli muuttunut eltaantuneeksi Japanissa, eikä se enää vastannut alkuperäisiä buddhalaisia opetuksia meditaatiosta ja heräämisestä. Shaku koki Yhdysvallat mahdollisuutena saada opetukset elämään uudestaan uudessa ja puhtaassa ympäristössä. Senzakin mukaan zenharjoitus sopisi hyvin Amerikkalaisille, koska zenbuddhalaisuus oli rationaalista ja käytännönläheistä, ja koska sen eettiset periaatteet olivat yksilön moraalissa ja universaalin yhteyden tuomassa onnellisuudessa. Amerikkalaiset eivät myöskään noudattaneet mitään historiallisia muodollisuuksia tai käytössääntöjä, joista voisi olla haittaa heidän harjoitukselleen. Amerikkalaiset rakastivat myös luontoa, he olivat iloisia, käytännöllisiä ja tehokkaita. 

Maezumi valmistui Komazawan yliopistosta, jossa hän opiskeli itämaista kirjallisuutta ja filosofiaa. Hän toimi munkkina Soji-ji-temppelissä, joka on sōto-koulukunnan toinen pääluostari Eiheijin rinnalla. Hänen isänsä nimitti hänet viralliseksi zenopettajaksi vuonna 1955. Maezumi muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1956 ja hänestä tuli sōto-koulukunnan Yhdysvaltojen päämäjän Zenshu-ji-temppelin pappi. 

Maezumi alkoi opiskelemaan Los Angelesissa vielä Yasutani-roshin alaisena vuonna 1962 ja jatkoi opintojaan aina kun Yasutani oli Yhdysvalloissa, mutta viimeisteli opintonsa hänen kanssaan Japanissa 1969-1970. Maezumi sai Yasutanilta rinzai-perinteen mukaisen opettajan viimeisen sinetin (inka) heti koan-opintojensa jälkeen vuonna 1970. Maezumi alkoi Japanissa olleessaan opiskelemaan koan-kokoelmia myös Koryo-roshin kanssa ja sai inkan myös Koryolta vuonna 1972.

Maezumi perusti oman zenkeskuksen ja temppelin vuonna 1967. Tempplein virallinen nimi on Great Dragon Mountain (Dairyuzan Busshin-ji) Buddha Essence-temppeli, mutta paremmin se tunnetaan nimeltä Zen Center of Los Angeles (ZCLA). Temppelin kunniaperustaja oli hänen isänsä, josta oli tullut vuosien varrella Japanin sōto-koulukunnan suurmestari, eli daiosho sekä sōto-koulukunnan ylimmän oikeusistuimen johtaja. 

Maezumi perusti yhteensä kuusi temppeliä Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja Eurooppaan, jotka Japanin sōto-koulukunta on tunnustanut omikseen. Maezumin perimyslinja White Plum Asanga on nimetty Maezumin isän mukaan. Maezumi oli merkittävä hahmo zenbuddhalaisuuden tuomisessa länteen. Hän oli myös perustamassa Yhdysvaltoihin omaa sōto-koulukuntaa, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana toimi hänen ensimmäinen dharmaperijänsä Bernard (Bernie) Tetsugen Glassman-roshi.

​

Zen Peacemakers

Bernie Glassman (1939-2018) syntyi Brooklynissä, New Yorkissa vuonna 1939. Hänen vanhempansa olivat Itä-Euroopasta paenneita juutalaisia ja hän onkin sanonut, että hänen lapsuudessaan kokema Amerikan juutalaisten sosiaalinen hyväntekeväisyys ja huumori vaikuttivat häneen hyvin voimakkaasti. Hän aloitti zenharjoituksen itsenäisesti jo 1950-luvulla New Yorkissa. Hän muutti opintojensa jälkeen vuonna 1960 yli vuodeksi Israeliin ja sieltä edelleen Los Angelesiin, missä hän jatkoi opintojaan UCLA:ssa ja pääsi töihin raketti-insinööriksi McDonnell Douglasille. 

Glassman osallistui vuonna 1967 Los Angelesissa Yasutani-roshin retriitille, jossa hän tutustui Maezumiin. Hänestä tuli pian Maezumin oppilas, mutta koska Maezumi kävi edelleen opiskelemassa Japanissa ja kutsui opettajiaan Yhdysvaltoihin, Glassmanista opiskeli myös Yasutani-roshin ja erityisesti Koryu-roshin alaisuudessa. 

Glassman aloitti koan-opintonsa Koryun oppilaana vuonna 1970 ja suoritti ensimmäiset 100 koania hänen kanssaan. Samana vuonna Maezumi vihki Glassmanin papiksi. Glassman valmistui vuonna 1970 myös tekniikan alan tohtoriksi UCLA:sta. Glassman opiskeli Japanissa Koryun kanssa vielä 1980-luvun alkuun saakka. Glassman oli ensimmäinen länsimainen zenopettaja, jotka vihittiin viralliseksi zenopettajaksi Japanin kahdessa sōto-koulukunnan päätemppelissä Eihei-jissä and Soji-jissä, jossa hän toimi molemmissa seremoniallisena apottina päivän ajan. 

Glassman sai viimeisen hyväksyntänsä (inka) opettamiseen Maezumi-roshin ainoana oppilaana, vaikka Maezumi nimesi kaikkiaan kaksitoista opettajaa, eli senseitä. Maezumi-roshi oli ehtinyt valmistella Glassmanin hyväksyntään tarvittavat dokumentit juuri ennen traagista kuolemaansa japanissa vuonna 1995. 

Maezumin kuoleman jälkeen Glassman perusti oman koulukuntansa Zen Peacemaker Orderin White Plum Asangan sisälle. Samalla hän luopui Amerikan sōto-koulukunnan johtajuudestaan, Zen Center of Los Angelesin (ZCLA) apotin virastaan ja muista ulkoisista merkeistään kasvattamalla pitkät hiukset ja parran, eikä hän enää pukeutunut perinteiseen mustaan kaapuunsa. Glassman luopui myös dharmanimestään Tetsugen ja hänet tunnettiin siitä eteenpäin nimellä Bernie.

WPAn harjoituksen keskiössä on sōto-koulukunnan perinteisiin kuuluva zenmestari Dōgenilta alkunsa saanut shikantaza (vain istuminen), joka on istuma-meditaation muoto, jossa mieltä ei ankkuroida minnekään, kuten hengitykseen, ääniin tai muihin aistiärsykkeisiin. WPA:n yksi tunnusomaisia harjoituksia on myös koan-harjoitus, aivan kuten muissakin Yasutani-roshista polveutuvissa perimyslinjoissa, kuten Sanbo Zenissä ja Philip Kapleaun perimyslinjassa. Kapleaun perimyslinjassa opiskeltu koan-harjoitus, ei ole kuitenkaan suoraan Yasutanilta, vaan polveutuu monen mutkan kautta Maezumi-roshilta. WPA on levinnyt länsimaissa nopeasti ja perimyslinjan monet opettajat ovat päätyneet opettamaan zeniä omalla tavallaan. Tämä oli myös Maezumin oma toive, jonka mukaan hän kykeni opettamaan amerikkalaisille oppilailleen vain japanilaista zeniä ja heidän tehtävänsä olisi sisäistää opetuksista se mikä heidän mielestään olisi oleellista ja tehdä zenistä paremmin länsimaisille oppilaille soveltuvaa. 

Glassmanin mukaan Maezumi-roshi muistutti oppilaitaan, ettei minkään tavan buddhalaista harjoitusta pitäisi kutsua perinteiseksi. Sellaista ei hänen mukaansa ole edes olemassa. Perinne kulkee aina vain harjoittajan omaan opettajaan saakka. Harjoittaja ei voi koskaan tietää miten buddhalaisuutta on opetettu tai harjoitettu ennen hänen omaa opettajaansa. Jokaisen opettajan tehtävä on etsiä uusia keinoja, jotka auttaisivat hänen omia oppilaitaan oivaltamaan elämän yhteenkietoutuneisuus ja ykseys.

Glassmanin osallistuvan buddhalaisen linjan lisäksi Maezumin yhteensä kaksitoista dharmaperijää ovat kehittäneet omanlaisiaan tapoja opettaa zeniä, kuten esimerkiksi Dennis Genpo Merzel-roshinkehittämä Big Mind-prosessi, taiteellista työskentelyä korostavan linjan perustanut John Daido Loori sekä psykologisesta lähestymistavastaan tunnetun Ordinary Mind-koulukunnan perustanut Charlotte Joko Beck. 

Roshi

Roshi on rinzai-perinteestä periytynyt arvonimi, joka tarkoittaa japaniksi vanhaa opettajaa tai mestaria. Opettajaa kutsutaan alkuun nimellä sensei (opettaja), mutta hänestä tulee roshi saadessaan viimeisen hyväksynnän tai ’sinetin’ (jap. inka shōmei) omaan täysin itsenäiseen opettajuuteen. Viimeisen hyväksynnän voi antaa myös joku toinen opettaja, mikäli alkuperäinen opettaja on esimerkiksi kuollut. 

Koan-harjoitus

Koan-harjoitus on noin tuhat vuotta sitten Kiinassa alkunsa saanut tapa syventää alkuperäistä oivallusta elämän yhteenkietoutuneisuudesta. Vuosisatojen varrella buddhalaiset munkit olivat kokeneet heräämisen mitä erilaisimmissa tilanteissa ja noin tuhat vuotta sitten näitä tilanteita alettiin kirjaamaan ylös muita harjoittajia varten. Koanien kanssa työskentely vie harjoittajan mielen pois opittujen kategorisointien ja konventionaalisten tapojen luota. Koanit houkuttelevat harjoittajan näkemään maailman meidän itsemme ulkopuolella ja meidät itsemme osana laajempaa elämän yhteenkietoutuneisuutta. Koan-harjoituksen edetessä pohditaan usein samanlaisia asioita kuin kaikissa hengellisissä traditioissa, kuten mitä oli aikojen alussa ja mitä on aikojen lopussa. Tai miten voisimme oppia hyväksymään sen, ettemme tiedä mistä koko maailmankaikkeus sai alkunsa ja minne olemme menossa. 

Kirjallisuutta
(Kirjat saa lainata Peacemakers Finlandin kirjastosta)

Glassman, Bernie (1998). Bearing Witness : A Zen Master’s Lessons in Making Peace. New York: Harmony.

Glassman, Bernard, and Rick Fields. (1996). Instructions to the cook: A Zen master’s lessons in living a life that matters. Harmony, 2010.

Kapleau, Philip (compiled and edited) (1985) The Three Pillars of Zen: Teaching, Practice, and Enlightenment. New York: Anchor Books. 

Matthiessen, P. (1998). Nine-headed dragon river: Zen journals 1969-1982. Shambhala Publications.

Fields, R. (1992). How the swans came to the lake: A narrative history of Buddhism in America. Shambhala Publications.

​